Caramelito Promotions

Riemuloma Rigassa

Seisoin kehänurkkauksessa hyvin öljyttynä kuin joulukinkku uunissa, arvostamani kehäkuuluttaja Jimmy Lennon jr. oli aloittamassa kuuluttamaan minua Las Vegasiin kehään seuraavilla sanoilla: “ … and his opponent across the ring on my left fighting out of the red corner. Really needing no introduction the world over. Entering the ring by wearing his traditional leopard strings with a pink stripes. Fighting out of his hometown Vaasa, Finland, he weighed ready 118 kg “ . Yritin tässä vaiheessa voimakkaasti huutamaan, että enhän minä nyt niin läski voi olla, mutta Lennon jr. vain jatkoi: ” tonight making his return to the ring, ladies and gentleman…. he`s back! INTRODUCING ..THE ONE, THE ONLY ….. IRON ….

Heräsin hikisenä lattialta lakana kiertyneen kaulan ympärille. Tämä oli enneuni, olin laiminlyönyt kirjoitustehtäviäni jo pidemmän aikaa ja nyt minut selvästi haluttiin jatkamaan kesken jäänyttä työtäni. Viime kevään olin kiireisempi kuin koskaan ja siinä hässäkässä unohdin jopa kirjata ylös itse nöyryytyksen kirkkaimpia hetkiäni. Lupaan korjata asian vielä tämän kesän aikana tekemällä yhteenvedon kaikesta tapahtuneesta. Ennen kuin päästään siihen jatkan tuoreemmista tapahtumista.

Alkukesän 2010 olin viettänyt oikeastaan tekemättä mitään älyllistä ajattelua vaativaa toimintaa. Kohupromoottori Lammion kanssa olimme istuneet tarkkailuasemissa jäätelöä syöden Vaasan torin ympärillä maisemia katsellen ja ahkerasti kommentoiden. Kuukauden olimme lähes joka päivä pystyttäneet leirimme laihoin tuloksin vapaudenpatsaan juurelle. Paikalliset kaunottaret eivät olleet syttyneet paikallisesta promoottoritarjonnasta. Markuksella oli plompuukissaan ehkäisyvälineiden ja seteleiden lisäksi lappusia, joissa oli puhelinnumeron lisäksi pieni saatekirjoitus mukana. Tekstissä neitoselta, jolle se lappu annettaisiin tiedusteltiin mahdollisuutta viettää hänen kanssaan kiihkeä lemmenyö. Lappusessa myös vahvasti LIIOITELTIIN antajansa ominaisuuksia lihallisen rakkauden ritarina. Meidän ongelmana oli se, että emme ensinnäkään uskaltaneet antaa ainuttakaan lappua kenellekään ja jos uskalsimmekin monen tunnin pähkäilyjen jälkeen, emme saaneet mitään tuloksia aikaiseksi. 60- luvusta ja vapaasta seksistä oli kulunut aivan liikaa aikaa meidän siitä osalliseksi päästäksemme. Mitä ilmeisimmin olimme syntyneet väärään aikaan. Jäätelökioskilla kaivoin ässän hihastani. Mikäli kaunis ja nuori jäätelömyyjätär ei tästä nyt syttyisi niin sitten ei mistään. Markuksen ensiksi ostettua lakritsatuutin ilmoitin myyjälle parhaan hurmurihymyni kera, että otan yhden pallon. Tyttö tarkensi, että "otaks säkin lakua"? En, vaan otan yhden pallon. Siis mitä sä niinkun otat? Tahtoisin yhden pallon, sellaisen kahden euron pallon. Tyttö katsoi minua kuin jotain hullua. Siinä silmänräpäyksessä tajusin, että en tulisi parittelemaan hänen kanssaan tänään enkä mahdollisesti ikinä. Oli aika siirtyä muualle. Markus oli salaa kulisseissa yhdessä Carameliton ydinryhmään kuuluvan ainoan naispuolisen jäsenen kanssa suunnitellut minulta salaa minulle yllätysretkeä, joka ajoittuisi myös minun syntymäpäivän ajankohdalle. Käskettiin pakata ja olla valmiina heinäkuun ekan päivän aamulla. Pakkasin huolella: 2 vaihtopikkukalsarit, 2 vaihtosukat , t-paita, fluorihammastahnaa, hammasharja, passi sekä 23 euroa matkarahaa. Minä olin valmis.

Matkaan lähdettiin Vaasan lentokentältä. Pelkäsin kokoajan, että päädymme jonnekin Gay-man saarelle. Helpotuksekseni kuulin, että Rigaan oli tiemme vievä.
Rigan lentokentältä taksi vei meidät hotelliin. Matkalla kuljimme vähemmän vauraan alueen halki ja pelolla odottelinkin, että mikä noista paskaisista valkotiiliröttelöistä osoittautuisi meidän hotlaksi. Onneksi ei mikään niistä ,sillä majoittauduimmekin ihan keskustassa olevaan 26 –kerroksiseen hotelli Latviaan.
Paikalliseen ruokakulttuuriin täytyi tutustua heti paikalla. Rigan keskustassa oli sellainen pikaruokapaikka nimeltä McDonalds. Sieltä sai paikallista erikoisherkkua hampurilaista, jota Latvian kielellä kutsuttiin Big Mac:iksi ja ranskalaisia perunoita mustan hiilihappojuoman kanssa, joka oli kasteessa saanut nimekseen Coca-Cola. Kylläpäs maittoi. Paikallinen toinen erityisherkku kiinnosti Markusta erityisen kovasti, eli paikalliset rotunaiset, joilla kaikilla oli hyvät hampaat ja hyvä luusto. Jokaisella oli myös varpaista kaulaan asti ulottuvat täydelliset sääret sekä vaatetus, joka korosti vartalon jokaista kaarta . Vaasassa ei koskaan näe mitään sellaista. Minä olin tavallaan jo varattu, sillä olin mennyt yksipuolisesti pihkaantumaan kesänaikana neitoseen, josta tiesin oikeastaan vain nimen Maija Möttönen. Hänelle aioin olla uskollinen. Enkä siksi ollut aluksi ihan niin kiinnostunut paikallisesta tarjottavasta matkatoverini tavoin, joka nyrjäytti niskansa ensimmäisen tunnin aikana ”maisemia” kartoittaessaan. Ilman vakaumustani olisin varmaan seonnut päästäni samoin kuin kohupromoottori Lammiokin lopulta teki .

Illalla kello 23.14 olin jo pessyt varpaani , vaihtanut puhtaat kalsarit ja asettautunut mukavasti vuoteelleni täyttämään Seiska-päivää lehden sanaristikkoa, kun huonetoverini kohupromoottori Lammio ilmoitti tilanneensa rakkauden ammattilaisen meidän yhteiseen huoneeseen omaksi ilokseen. Minun täytyisi nyt poistua 15 minuutin kuluttua tunniksi YHTEISESTÄ HUONEESTAMME pois tieltä häiritsemästä kun rakkauden toimia alettaisiin harjoittaa. ”Minkä v..un takia sinä menit tilaamaan keskellä yötä meidän huoneeseen maksettua rakkautta? ” kysyin mielestäni kohtuullisena. ”No juuri sen ..tun takia” minulle vastattiin. Jatkoin tyynesti ristikon täyttämistä samalla, kun herra kohupromoottori meni pesemään vartaloansa ja lemmen valtikkaansa tuoksusaippualla. Uskoin kohupromoottorin saaneen auringonpistoksen. Minulle uudestaan ilmoitettiin tällä kertaa hyvin kiukkuisella äänensävyllä, että nyt helvettiin täältä haisemasta ja näytettiin ovea. Olin leiskuvan vihan vallassa kun hyppäsin yöhousuihini. Otin Seiska-päivää lehden sekä kuulakärkikynän kainalooni ja poistuin meidän yhteisestä hotellihuoneesta, josta oli nyt tuleva näyttämö miehen ja naisen herkälle lemmenhetkelle. Päästyäni respaan puhuin raivoissani ainakin neljää eri kieltä kun kysyin mistä täällä saa helpoiten ostettua laittoman aseen, jolla voin ampua huonetoverini hengiltä. Respan kaunis Irina ei kuitenkaan tiennyt mistä aseen saisi, joten jouduin purkamaan kiukkuani ristikon täyttämiseen , kumman hyvin alkoi oikeita sanoja tipahtelemaan riveille. 5 minuuttia myöhemmin nauraa räksöttäen ja samalla itsensä miinakentälle alttiiksi asettanut Lammio saapui kertomaan minulle hälytystilan olevan nyt ohi. Lemmenvaltiatarta ei ollut tarkoituskaan tulla, vaan nyt oli testattu Mr. Koskimiehen huumorintajua. Huomautin, että vähemmästäkin on maailmassa kuopattu ihmisiä. Sen verran vitutti, että mykkäkoulun saattelemana menimme nukkumaan matkamme avausyönä.

Aamulla herätessäni kysyin, että onko höpönassu vielä riitaisella tuulella? Ei oltu enää, olihan syntymäpäiväni. Täytin 35 v. Alastomana suihkun jälkeen tarkkailin 35 v vartaloani peilistä ja totesin, että paremmassa kunnossakin sitä voisi olla, mutta näillä on nyt mentävä… toistaiseksi. Aamupalalla söin kuin sika; kyllä latvialaiset hyvän sapuskan päälle ymmärtävät. Teimme kierroksen vanhassa kaupungissa, ja jokiristeilyllä pääsin vihdoin toteuttamaan haavettani tulla isona jokilaivan kapteeniksi. Tyyräsin isoa Jelgava –paattia kanssamatkustajien kauhuksi kokonaista 2 minuuttia. Tapasimme myös latvialaisia nyrkkeilyvaikuttajia, mikä olikin matkamme yksi tarkoituksista. Kävimme heidän ”harjoituskeskuksessaan” ja heti sai rakennuksen ulkoapäin nähtyään todeta, ettei kovin moni Suomalainen ei olisi mennyt edes
sisälle vaikka siitä olisi maksettu oikeata rahaa. Tilat olivat karut, mutta kaikki oleellinen oli: pukuhuone, suihkut, vessat, kehä, säkit ja muut varusteet. Tällaisista Rocky –mestoista niitä mestareita kasvaa. Päivän kohokohta oli kuitenkin käynti Jurmalassa.

Jurmalan hiekkarannat 33 km pituudelta vetävät vertoja lähes mille tahansa hiekkarannoille maailmassa. Rannalla kuuli molotusta joka kielellä josta saattoi päätellä, että kaikki eivät olleet paikallisia. Valtavat vaahtopäät alkoivat kuitenkin kutsua myös Vonkaletta pulikoimaan. Ainut ongelma oli, että minulla lihavana ihmisenä ei ole uimahousuja eikä kanttia mennä yleisille rannoille häpäisemään itseäni. Kiima voitti kuitenkin estot tällä erää ja Lammin vielä yllytettyä tempaisin pikkukalsareilleni ja pulahdin Rigan lahden aaltoihin merihylkeeksi merihylkeiden joukkoon. Todellisuudessa sain kyllä kävellä joku sata metriä mukavaa hiekkaista merenpohjaa ennen kuin alkoi olla syvää edes napaan asti.
Virkistävän kylvyn jälkeen saatoimme keskittyä matkamme oikeaan tarkoitukseen eli hyvärunkoisten nuorten naisten salakatseluun ja kuvaamiseen. Kuvaamisen suoritimme niin, että Markus oli muka ottamassa minusta kuvia, kun muka poseerasin kameralle. Oikeasti filmirullalle päätyi toinen toistaan ihanampia näkyjä naisvartaloiden parhaista puolista talvipäivien lämmikkeeksi. Muutama nainen laittoi tai otti pois yläosansa liian huolettomasti, jolloin ainakin minä näin tämän vuoden ensimmäiset oikeat tisuset luonnontilassa. Vuoden kiintiö tulikin matkan aikana täyteen, nyt ei olekaan enää niin suuria suorituspaineita loppuvuodeksi. Kaiken kaikkiaan päivä oli ikimuistoinen syntymäpäivä minulle.

Jurmalaan teimme jatkossakin pyhiinvaellusmatkan lomamme jokaisena päivänä. Jurmala on noin reilu 20 km Rigasta ja päätimme virheeksemme kerran kokeilla junaa. Mikä virhe. Koskaan en ole niin täpötäyteen ahdettuun junaan tomumajaani saatellut. Meillä oli onneksi istumapaikat sivulla, joista emme tietenkään luopuneet. Hetken olimme taivaassa kun neljä aivan jumalaisen kaunista neitoa oli meihin päin kääntyneenä tangoista kiinni pitäen. Reilun satakiloisen konnarimuijan tulo tarkastamaan matkapilettejä kiristi muutenkin räjähdyspisteeseen tungetun vaunun liitoksia. Maatuskalla ei varmaan ollut kovinkaan mukavaa tummansinisissä kamppeissaan lämpötilan ollessa vaunun sisällä vähintään + 45 Celsiusta. Ahdasta ja tiukkaa oli kuin koskemattoman miehen hanurissa. Hyppäsimme pois junasta liian aikaisin. Jouduin ottamaan varmasti matkan aikana enemmän kävelyaskeleita kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Jalkapohjat olivatkin polviin asti rakoilla muutaman tunnin patikoinnin jälkeen. Maisemien takia kannatti kuitenkin uhrautua. Jurmalan pääkadun Jomas ielan varrella oli kaikenmoista nähtävää, oli vapputorikojuja, kauppoja, ravintoloita ja yksi hyvin syönyt bython käärmes. Pakollisen turistikrääsän hankkimisen jälkeen olikin vuorossa kotimatkalle valmistautuminen. Olin hukannut toisen jäljellä olevista sukistani. Kuorsatessani voimakkaasti lentokentän nurmikolla olin varmasti vahvistanut latvialaisten käsitystä tyypillisenä Suomi-turistina, nurmikolle sammuneena sukattomana resuisena renttuna. Kotomaan kamaralle oli taas yhtä mukavaa palata kuin oli retkelle lähteäkin. Seuraavaa Rigan matkaa odotellessa ja Markuksella varmasti menee sukupuolitautipolin tuloksia odotellessa.