



Kemin tapahtumien jälkeen on näillä sivuilla ollut hieman hiljaisempaa ja joku on saattanut ihmetellä miksi näin.Noh , voin kertoa rypeneeni koko kevään tolkuttomassa itsesäälissä , silloin on kamalan vaikeaa tuottaa yhtään mitään järkevältä tai edes järjettömältä kuulostavaa la... Read more
kesäkuu 1 2009 19:30:13
Vaasan illan jälkeen ei jäänyt turhaa aikaa vetää
lonkkaa,kun manageri Pirinen oli järjestänyt kolmen viikon päähän Häjylle eurojen ansaitsemis tilaisuuden Kemiin.Jope ja Halvarin Mika ovat niiltä
kulmilta myöskin, joten Kemissä osataan antaa arvoa myös hieman enemmän syöneemmille... Read more
Perjantai 20.2
Promoottori Koskimies vietti perjantai päivän töissä, vaikka olisi pitänyt olla jossain aivan muualla.Aamutuimaan minua järkytettiin heti oikein kunnolla.Korpaeuksen Vesa, joka toimi aujoneuvonkuljettajana ilmoitti, että Semiskuuri ei oo sovitussa paikassa Helsingin rautati... Read more
Ken leikkin ryhtyy, leikin kestäköön.Jep, näinhän se menee. Tehdessäni päätöksen tallin perustamisesta ja kilpailujen järjestämisestä helmikuulle 2009 alkusyksystä 2008, ei ollut pientäkään ajatusta mistä oikeasti on kysymys.Luulo ei ole tiedon väärti ja sen sai Vonkale kokea.Para... Read more
helmikuu 25 2009 16:34:59
Tampere eli Näääsville on nyrkkeilyllisesti aina
ollut henkilökohtainen suosikki kaupunkini.Tampereella on myös mukavia nyrkkeilyihmisiä, on myös niitäkin jotka vaativat
kärsivällistä ymmärrystä.Häjy suuntasi viikonlopuksi Reisjärvelle viimehetken sparria saa
maan Vaasan matsia var... Read more
Perjantaina läksittiin Rööperiin sparrin merkeissä.Juho "partanaama" Häjylle oli sparria tiedossa Hesassa ja samalla koko retki toimi tekosyynä,Rööperi-leffan katsomiselle.
Lauantai aamuna unihiekkainen Häjy skippasi aamureenit huolella.Stadikan salilla odoteltiin turhaan itse HäjyläistÃ... Read more
Vaihtuvan vuoden ja uusien seikkailujen aika
alkoi olla ovella.Team Häjy juhli kovalla harjoit-
telulla.Minut kutsuttiin omalla vastuulla Haapojan
tiluksille.Areenassa käytiin taas reenaamassa ja
haastoin Häjyn sulkapallo-otteluun, jossa ratkais-
taisiin kumpi on mies, kumpi on mestari, kum... Read more
Joulukuu meni mestaruutta juhliessa,ei jäänyt
kovalevylle muistijälkiä mainittavimmin.Häjy järjesti voitonjuhlansa ja Härmän kuntokes-
kuksen Areenassa oli heti perään toiset juhlat.
Meille laulettiin "Sankarit" laulua ,tarjottiin
kaakkua ja katteltiin jättiskriiniltä matsia
uudesta... Read more
Matka rautahevosella tsadiin alkoi keskiviikkona.
Torstain aamupalan jälkeen Vonkale oli taas vauhdissa respan
tytöille jakamassa puhelinnumeroitaan ( pyydänkin
nöyrimmin anteeksi kaikilta respan tytöiltä Suomessa ja ulkomailla omituista, lähes pakkomielteistä käytöstäni )Juho pyöritt... Read more
Tiimimme lihashuoltopäällikkö Jari Lahti huolsi joukot hieronnalla reenien päätteeksi.Jari oli kasvattanut huuliparran aitoon 80-luvun meininkiin
Luonnollisestikaan MURSU-viiksi Jari ei voinut pilkalta säästyä.Kaikki oleellinen oli sitten tehty viikonloppuna odottavaa koitosta SM-tittelin
... Read more