



Harjoitusohjelman tekoa, harjoituksen johtamista, sydänsurujen kuuntelemista, epäonnistumisen hetkellä tukemista, iskujen vastaanottamisesta kipeytyneet ranteet, puhelut, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, uhrauksia, joita liike-elämän ydinsääntöjä ajatteleva suorituskeskeinen nykyihminen ei milloinkaan tekisi!
Valmentaja, olipa hän sitten vaahtosammuttimen kokoisen jalkapallo- tai yleisurheilujuniorin tai minkä tahansa muun urheilulajin juniorin, esikuva ja isä/äitihahmo kentän laidalla, on ehkäpä rinnastettavissa viraston tai laitoksen siivoojan työhön; korvaamattoman arvokasta työtä, josta erittäin harvoin saa kiitosta. Siivooja saa kuitenkin raskaasta työstään jonkunlaisen rahallisen korvauksen, mutta mikä saa valmentajan viikko toisensa jälkeen pukeutumaan urheiluvarusteisiin ja saapumaan ensimmäisenä harjoituspaikalle ja lähtemään sieltä viimeisenä, kun viimeisinkin pukuhuone on tarkistettu ja viimeisinkin juniori on saatu huoltajansa kyytiin kotimatkalle?
Varsinkin lasten urheilussa on tyypillistä, että valmentajan toimii jonkun lapsen isä tai äiti, jolla ei välttämättä ole itsellä omaa urheilutaustaa kyseisestä lajista takanaan. Nyrkkeilyvalmentaja on kuitenkin lähes poikkeuksetta itse ollut entinen nyrkkeilijä. Toki Suomestakin löytyy säännön rikkovia poikkeuksia tähän, mutta täysin pystymetsästä repäistystä nyrkkeilyvalmentajasta en ole vielä tähän mennessä kuullut.
Ammattinyrkkeilyssä nyrkkeilijän ympärillä pyörii monia, uraan vaikuttavia henkilöitä; valmentaja, manageri, promoottori, sparrarit, cutman, matchmaker sekä tietenkin kotijoukot, toimittajat, yleisö ja vastustajatiimi. Suomessa monesti ammattinyrkkeilijän valmentaja toimii samalla myös otteluissa cutmanina, mutta täysin harvinaista ei ole sekään, että samainen valmentaja toimii myös managerina, promoottorina ja vieläpä matchmakerina.
Ammattinyrkkeilyyn kuuluu aina tavalla tai toisella mukaan myös raha. Sen jälkeen kun foinikialaiset pitkälti ennen ajanlaskumme alkua keksivät rahan, on se ajanut ihmisiä moniin katkeriin riitoihin, mutta toisaalta myös kannustanut moniin saavutuksiin. Ammattinyrkkeilyssä suuri yleisö mieltää Don King -mielikuvan mukaisesti managerit ja promoottorit pelkiksi nyrkkeilijää riistäviksi rahanmetsästäjiksi, Vaikka karu totuus, varsinkin ruohonjuuritasolla onkin aivan jotain muuta. Sen sijaan valmentaja mielletään usein Rocky-leffojen kaltaiseksi vanhaksi mieheksi, jolle hikinen ja tunkkainen nyrkkeilysali on koko elämä; mieheksi, joka omaa etuaan tavoittelematta, omia vaivojaan säästelemättä pyrkii kaikin tavoin auttamaan suojattiaan eteenpäin urallaan. Mieheksi, jota ei otsikoissa tai tv-kameroissa näy, mutta joka kuitenkin on nyrkkeilijän rinnalla pukuhuoneessa tappion hetkellä, vaikka muu joukko ja selkään taputtelijat olisikin jo kaikonneet.
Mitä valmentaja sitten hyötyy nyrkkeilijän eteen tekemistään uhrauksista? Palkka viikkojen, kuukausien ja jopa vuosien työstä on harvoin edes sana "kiitos". Valmentamisesta elantonsa saavia on maassamme ammattinyrkkeilyn parissa tuskin yhtäkään, mutta sen sijaan niitä, jotka ovat oman aikansa ja vaivansa lisäksi kuluttaneet omaa rahaansa nyrkkeilijän valmentamiseen ja avustamiseen on sitten senkin edestä. Mihin valmentajan rahaa sitten väistämättä kuluu? Matkustamiseen, sidetarpeisiin, kylmäpusseihin ja muihin lääkintävarusteisiin, puheluihin... monien valmentajien kohdalla lista jatkuu vielä monilla muillakin syillä luvattoman pitkälti.
Kuka sitten maksaisi valmentajalle hänen pakolliset rahalliset kulunsa? Nyrkkeilijä pienestä ottelupalkkiostaan ja mahdollisista sponsorituloistaan? Entä manageri mahdollisesta managerinkorvauksestaan? Entä promoottori omasta pussistaan? Tässä vaiheessa moni valmentaja valitsee sen vaihtoehdon, että kärsii rahankulut mieluummin hiljaa itsekseen. Toki toisenlaisiakin tarinoita on.
Tämä lyhyt kirjoitus olkoon edes pieni kiitos niille väsymättömästi saleilla ja salien ulkopuolella nyrkkeilijöidensä hyväksi uurastaville miehille ja naisille, jotka eivät saa työstään muuta palkkaa kuin kollegoidensa arvostuksen ja ehkä joskus sen kiitos-sanan urheilijan suusta.
---
Tuomion kynä on Caramelito Promotionsin nettisivujen uusin kolumnisti. Tuomion kynä on riippumaton, ammattinyrkkeilyä aktiivisesti seuraava henkilö, joka ei kuulu Caramelito Promotions -talliin, eikä hänen kirjoituksensa täten edusta Caramelito Promotionsin, tai siihen kuuluvien henkilöiden mielipiteitä; Caramelito Promotions vain julkaisee Tuomion kynän kolumnit sensuroimattomina sivuillaan.